Suomen Everlast tanssittaa Loviisankadulla koko viikonlopun

TEKSTI: JANI PETTERI UHRMAN
jani.uhrman(a)lahenajat.fi
KUVA JA VIDEO: TORVEN ARKISTO


Vuonna 2014 rap- ja lähiö-eepos Notkean Rotan kokoonpanosta irronnut Atomirotta on jo lyhyen elinkaarensa aikana ehtinyt ruikkimaan hajunsa vahvasti suomalaisen musiikin lyhtypylväisiin. Siinä missä Notkea Rotta piti visusti kiinni underground-statuksestaan, ponkaisi atomit ‘Aurinkoon’ -hitillään suoraan radioiden soittolistoille ja festarilavoille. Eipä ihmekään, sillä useammasta musiikin tyylilajista vaikutteita ottava Atomirotta ei ole kuitenkaan mikään sekametelisoppa, vaan onnistuu tekemään moniulotteista ja helposti kuunneltavaa musiikkia, säilyttäen silti olemuksessaan tietynlaisen katu-uskottavuuden.

Nokkelaa sanailua ja hyvää tarinaa

Atomirotan ensimmäinen levy ‘I’ osoitti Atomirotan kykeneväisyyden tehdä hyviä genrerajat ylittäviä lauluja syyllistymättä kuitenkaan tarkoituksenmukaiseen tasapaksuiluun tai ‘vähänkaikille’ -meininkiin. Hyvä debyyttilevy ja jonkinsorttiseksi kesähitiksi noussut ‘Aurinkoon’ sai perisuomalaiset ankeuttajat jo odottamaan pohjakosketusta seuraavalle albumille. Toisin kuitenkin kävi. Vuosi sitten ilmestynyt kakkosalbumi ‘II’ vain vahvisti Atomirotan asemaa Suomen Everlastina.

Biisien tarinallisuus on yksi Atomirotan salaisuuksista. Biisit kertovat elämästä, ja vieläpä hyvin kansan mukaisesti. Tämän johdosta lyriikat tarjoavat samaistumiskohtia ja tarttumapintoja laaja-alaisesti ikään tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Jo Notkean Rotan ajoilta tuttu nokkela sanailu on mukana myös Atomirotan repertuaarissa, joskin karun lähiö-romantiikan kulmikkuus on loiventunut ajoittain koskettavaankin fiilistelyyn. Kerta toisensa jälkeen saattaa havaita löytäneensä tarinasta uuden ulottuvuuden.

Klubeilla kuin kala vedessä

Atomirotta on tunnettu kovasta keikkameiningistään. Mikko Sarjanen, Rane Raitsikka ja J.Pajulaakso saavat sovitettua verrattaen rauhallisen musiikin sellaiseen live-terään, että nuivimpienkin hämmästelijöiden kannat nousevat illan mittaan katon rajaan. Mikon ja Pajulaakson mukana kulkeutunut Notkean Rotan perintö yhdistettynä kitaristi Ranen vahvaan punk- ja rock-taustaan takaavat sen, että Atomirotta jytisee parhaiten juuri kompakteissa klubiympäristöissä.

Ajatus Atomifestistä alkoikin kehittyä sen perustoilta, missä bändi tuntee olevansa esiintyessään omimmillaan. Kasvavan suosion myötä klubit täyttyvät suuremmilla paikkakunnilla helposti pariinkin otteeseen, joten tämä on tavallaan bändille luontainen tapa huomioida faninsa. Mukaansa Atomifesteille bändi on usein tuonut myös muita artisteja. Torvessa atomien seuralaisena kansaa tanssittaa lauantaina Miksu, joka on Facebook-biografiansa mukaan nelihenkinen suomenkielistä poprockia soittava bändi Helsingistä. Tämä tieto, höystettynä yhdellä eri julkaisualustoilta löytyvällä kappaleella, jättää harsomaisen salamyhkäisyyden verhon tämän Miksun eteen. Toisaalta myös syötin vesille heittäen.

Atomifest siis Torvessa perjantaina ja lauantaina. Perjantaina Atomirotta täyttää lauteet yksin, lauantaina mukana akustisesti Miksu. Levymusiikista vastaa kumpaisenakin päivänä DJ AtoMikko. Liput tapahtumaan kustantavat 12€ päivää kohden.

.


Julkaistu 09.02.2017 Lahen Ajat Verkomediassa
http://www.lahenajat.fi/suomen-everlast-viikonloppuna-torvessa/