Kisapulla kohoaa, toivottavasti ei tule pannukakkua

TEKSTI: JANI PETTERI UHRMAN
jani.uhrman(a)lahenajat.fi
KUVA: LAHEN AIKOJEN ARKISTO


Kovaa vauhtia lähestyvät seitsemännet Lahdessa järjestettävät MM-kilpailut puhuttavat enenevässä määrin torikahviloissa, kuin myös yleisten saunojen lauteilla. Alalauteelle valuu kisamuistoja, enkä tässä nyt yritä kielikuvallisesti maalailla kauniimpaa nimitystä ihmisvirtsalle. Yksi suurimmista puheenaiheista tuntuu kuitenkin olevan kaupungin yleinen kisatunnelma ja se miten maailman paras suuri pikkukaupunkimme onnistuu ottamaan vastaan arvioidut parisataa tuhatta kisavierasta. Vieläpä niin, että heille jäisi kaupungista ja kisoista lämpimät muistot.

Kaupungin, kaupunkilaisten ja paikallisten yritysten osalta en ole epäileväinen. Kisaorganisaation valmius sen sijaan jättää arveluksen pilviä sinitaivaalle. Matkan varrelle on nimittäin tippunut vinkkejä siitä, että laiva falskaisi vähän, mutta useammastakin saumasta. Viime vuoden flopanneet esikisat, yritysten rahastaminen kisarekvisiitalla, maskottigate ja pääministeritason viestintä vesitötsien tiimoilta, näin muutamia esimerkkejä mainitakseni.

En tiedä kisaorganisaatiosta mitään enkä ketään, joten olisi hakuammuntaa sanoa, etteikö skabojen ympärillä työkseen hääräävä porukka olisi ammattitaitoista. Varmasti ovatkin. Joku yhtälössä kuitenkin mättää, kun kahden vuoden määrätietoinen työ aiheuttaa tässä määrin huteja. Kun on pari vuotta aikaa juutata palloa yhteen maaliin, niin odottaisi osumatarkkuuden kehittyvän.

“Mikä mies se Leskinen on, kun ei maskottiakaan saanut hommattua?”, kuuluu ylälauteelta. En tarkalleen tiedä kisojen pääsihteeri Janne Leskisen miehisyyksistä. Sen verran osaan sanoa, että hänen tekemisiään alppilajien eteen pidetään arvossa. Maskotin puuttuminen on munaus, ja kuulostaa väkinäiseltä yskimiseltä perustella maskotittomuutta sillä, ettei se enää olisi nykypäivää. Se ehdottomasti on. Tällaiset kisatapahtumat ovat enenevässä määrin muutakin kuin pelkkä urheilutapahtuma. Ja maskotti on äärimmäisen tärkeä osa sitä oheisosastoa, jolla kisojen kokonaisfiilistä luodaan.

No. Kisat eivät kaadu maskottiin tai sen puutteeseen. MM-hiihtojen onnistuminen ratkotaan muilla tatameilla. Eivätkä lehdistö ja kansalaiset väkisin kaiva havaitsemiaan epäkohtia sudenkuopiksi kisaorganisaation tielle. Lahdessa on kollektiivinen huoli siitä, että kun tänne kerrankin saadaan kahmalokaupalla ulkopuolista väkeä, niin kaiken pitää olla kunnossa. Ei pelkästään alueelle koituvan suoran taloudellisen hyödyn takia vaan myös siksi, että mahdolliset imagolliset hyödyt kantavat paljon pidemmälle, niin paikallisesti kuin kansallisestikin.

Lisää löylyä!

Tsemppiä kisaorganisaatiolle ja kaupunkilaisille. Vedetääs hyvät kisat, niin ei tarvitse jälkikäteen ajatella, että mitä ne meistä ajatteli.

Ps. Kisapuuhastelijoille suuret kiitokset koululaislippujen palauttamisesta.


Julkaistu 09.02.2017 Lahen Ajat Kaupunkimediassa

Alalauteella: Kisapulla kohoaa, toivottavasti ei tule pannukakkua