Mitä on luovuus? Sitä pysähdyn aina aika ajoin miettimään. Luovalla alalla luoviessa on ihan aiheellistakin välillä pohtia  omaa luovuuttaan ja sitä, mistä se oikein rakentuu?

Mikä sitten on ns. luova ala ja mitä ne muut alat sitten ovat? Okei. Ymmärrän kyllä, että luovista aloista puhuttaessa tarkoitetaan yleisesti maalareita, muusikoita, kirjoittajia, tanssijoita ja muita sellaisia, joiden vapaa tekemisen jälki tallentuu kankaille ja verkkokalvoille tuoden iloa ympäristöön. Mikä sitten tekee esimerkiksi taitavasti ihmisluontoa lukevan myyntitykin tai hiuksenohuita verisuonia ohittelevan kirurgin vähemmän luoviksi?

Itse rakennan ajatusmallini luovuudesta sen itse sanan pohjalle. Luovuus… se on siis sitä kun luodaan. Usein puhutaan erikseen luovista ihmisistä. Onko sitten yhden erinomaisen kirjan elämänsä aikana kirjoittanut kirjailija luova, mikäli se jää hänen ainoaksi teoksekseen? Tai loistava maalari, joka ei maalaa?
Kääntöpuolen kääntöpuolelta voitaisiin ajatella, että onko sellainen ihminen luova, joka maalaa 4 taulua päivässä, mutta ei pysty tekemään mitään suurempaa yleisöä säväyttävää? Tai omakustanne-artisti, jonka kymmentä sooloalbumia on myyty yhteensä alle 100 kappaletta? Luovia ovat ehdottomasti, mikäli ajatus johdetaan sanasta luovuus.

Yleisesti luovuuskeskustelussa puhutaan luovuudesta isolla L:llä ja luovuudesta pienellä L:llä. Luovuudesta isolla L:lla puhuttaessa tarkoitetaan sellaista luomista, jonka lopputuotteena on jotain yleisesti merkittävää. Pienellä L:llä luovuus taas voi olla vaikka sitä pöytälaatikkorunoilua tai autotallibändeilyä.
Okei, sovitaan näin.

Sitä en kuitenkaan allekirjoita, että eri aloja voisi niin tarkkaan kategorisoida luoviksi tai ”niiksi muiksi”. Mielestäni jalkapalloilu tai auton korjaaminen on yhtälailla luovaa kuin maalaaminen tai vaikkapa runoilu.
Mutta oikein hyvä, että itselläni riittää päänsisäistä keskustelua pimenevään syksyyn.